maanantai 7. toukokuuta 2012
Ähäkutti kattimies, salaisuus on paljastettu!
Tai jotenkin sinne päin. Muutama päivä takaperin ihmettelin oreganon leviämistä maakellarin päälle. No. Tänään seisoskelin K-Raudan perennapöydän edessä, ja ihmettelin kun on oreganon oloinen kasvi, mutta ei kuitenkaan. Kunnes välähti! Kyseinen kasvi oli kangasajuruoho, ja sitähän minä viime vuonna siihen maakellarin päälle kylvin! Unohdin autuaasti koko kukan, kun ei viime kesänä mitään elonmerkkiä antanut, mutta nytten näkyy kasvavan ja leviävän! Hyvä niin. Ja timjamin sukulainenhan tuo näkyy olevan. Toivottavasti levittäytyy mahdollisimman laajalti maakellarin päälle, ja tukahduttaa rikkaruohot...
Ostin tänään muutaman turhan tyyriin perennan, mutta kun en tähän hätään osaa kenenkään puutarhasta niitä mennä etsimään. Tai eihän ne maksaneet, kuin pari euroa, mutta kokoonsa nähden minusta turhan paljon. Ostin paria sammalleimua, muurikellon, vuoriarhon ja laukkaneilikan.
Ostin myös kasvuturvetta 320 litraa, hevonkakkapellettejä ja kalkkia. Kalkkirakeet viskelin jo pihamaalle...onpahan edes yritetty. Viime kesänähän ostin 30kg kalkkia, jota kukaan ei levittänyt. Pussi on maannut pihalla vuoden ja melko kovan oloinen sisus on. Ajattelin huomenna yrittään jotenkin saada sen vielä hyötykäyttöön...kannattaisikohan liottaa veteen esimerkiksi?
Siihen kaivorenkaaseen kävin jo ensimmäisen kerroksen lämpöpenkkiin tekemässä => risuja sun muuta tötkyä. Seuraavaksi tarttis sitä lantaa. Anoppilassahan sitä olisi, mutta löytyisi varmaan lähempääkin. Pitäis vain viitsiä jonkun tallin pihaan karauttaa ja kysyä kauniisti. Siprin hiitiltä ei kovin montaa kasaa mahda löytyä...
ai niin...yksi talvivalkosipuli ainakin on hengissä, vihreää pilkistää mullan seasta =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti