sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesän ensimmäinen viikonloppu

Koulukkaat pääsivät kesälaitumille hienossa säässä. Tuuli on vielä tosin viileähkö. Itikkavallankumous on meidän pihalla meneillään, heti illan tullen hyökkää sellainen lauma esiin, ettei pihalla VOI OLLA. Ärsyttävää.

Perjantaina haettiin Jukalta pärrä lainaan. Se joutaakin olemaan hyvän tovin: he kun lähtivät ison meren taakse reiluksi kuukaudeksi. Samalla reissulla hoksasin kaksi tyhjää puista kukkalaatikkoa ja ongelmat ratkesivat sillä: niihin laitoin loput auringonkukansiemenet ja orvokkia. Krassille sain Sadulta lainaan pyöreän ruukun ja pajukartion. Onni on...mukava kälynen =D

Eilen olimme ystävien luona grillailemassa, pelaamassa mölkkyä ja parantamassa maailmaa. Samalla mukaan lähti ruohosipulitupas ja kuunliljoja. Ruohosipulin tuuppasin yrttipenkkin ja kuunliljoja sekä unikkopenkkiin, että saunan eteen pyöreään (siihen uusimpaan) penkkiin.

Mitään uutta ihmeellistä ei hyötypuutarhaan kuulu. Tai no...uusi havainto: minttu ja oregano lisääntyvät taivukkaista, huomasin vahingossa. Ja sehän sopii.

Miro totesi tänään, että on kivan näköinen piha. Ja varsinkin sitten, kun hedelmäpuut kasvaa. Ja kun nurmikko on tuommoinen. Kysyin, että minkälainen. No tuommoinen lyhyt =D


PS. popcornin siemet ovat itäneet, noin 3-4 cm taimella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti